päässä välillä oikein kunnolla. Lohikäärmeäiti kuoriutuu esiin.
Miten sitä ei välillä jaksa omia lapsiaan ollenkaan? Ei hetkeäkään. Huutaa koko illan pää punaisena. Kaikki lasten tekemiset ärsyttää.
Ja koko ajan joku niistä huutaa. Ja joku kiusaa.
Huoh.
*****
Myöhemmin illalla, kun tunnelma ( =äiti) oli jo rauhoittunut, keskimmäinen mietti maailmaa. Äiti, mistä tulee hiekka tähän maailmaan? Miksi se on keltaista? Mitä sen hiekan alla on? Mitä se sitten on, kun se hiekanmurunen menee vielä pienemmiksi murusiksi?
Siinä oli taas kiva pötkötellä vierekkäin ja miettiä näitä kysymyksiä yhdessä.
2 kommenttia:
Tuttu tunne tuo lasten "rasittavuus". Kukaan ei tiedä mitään niin ihanaa kun omat lapset, mutta silti menee hermo! Eilen meni järki kauppareissulla ja väsyttävää vastata 6 v kysymyksiin kaikesta mahdollisesta mitä maailmassa tapahtuu.
Tsemppiä!
Kaikki tuo on koettu moneen kertaan. Kaipa se on kuuluu äitiyteen, siis olla inhimillinen - silloin lapsemmekin saavat olla inhimillisiä =)
Mutta toivoa seesteisemmästä äitiydestä siintää. Ehkä.
Lähetä kommentti