Uusi nettiyhteyteni

pätkii aikalailla, noinkohan saan tätäkään postausta tehtyä.

Muutto suoritettu ja nyt asutaan viimeisten muuttolaatikkojen keskellä perinteisesti seuraavat kuukaudet. Sitä vaan sitten ihmettelee, että jos niitä tavaroita ei kerran seuraavina kuukausina tarvitse niin miksi niitä ylipäätään kantaa asunnosta toiseen? En minä edes muista mitä niissä kaikissa laatikoissa on.

Asunto on kiva mutta kuuma. Olemmekin käyneet poikien kanssa uimassa lähes joka ilta ja uimassa olemme olleet kaikki! Minäkin, joka esikoisen syntymän jälkeen en julkisilla rannoilla ole uinut olen polskinut niin paljon kuin lasten vahtimiselta olen pystynyt. Ihanaa. Samalla olen keventänyt huonoa omaatuntoani jota olen kantanut siitä, etten juurikaan anna lapsille liikkumisen mallia. Ja miten mukavaa sitä onkaan vedessä lasten kanssa riehua.

Kai se tehokkain malli on juuri se malli, jossa vanhempi itse nauttii siitä liikkumisesta.

Ensimmäisen työviikkoni jälkeen kumoan täällä suurta viinilasillista. Olen sen ansainnut.

Muuttotauolla

jonnekin tuonne elokuun puoliväliin asti.

Hyvää kesää!

Pojat lähtivät

tänään vanhempieni kanssa mökille, eli minulla on muutama päivä vapaata. Ohjelmassa on ainakin torikahveja (tuolla kylmässä, mutta kuuluvat kesään), siivoilua näyttöä varten (miten turhalta tuntuu jos taaskaan ketään ei tule), ompelua ja muutaman työasian viimeistely. Toki myös lueskelua, pötköttelyä, ehkä elokuvia iltaisin.

Sitten pitäisikin jo suunnitella muutto. Mitä viedään, milloin viedään ja myöskin mihin viedään? Kaikki tavarat eivät uuteen kotiin mahdu, mutta kaikesta ei voi hankkiutua eroonkaan.

Vanhempieni taloon ei tavaraa enää mahdu. Veljieni kanssa yritämme salakuljettaa tavaraa sinne pois omista nurkista, mutta meidät nykyisin tarkistetaan jo ovella... Joudun siis vuokraamaan varastoa tai ratkaisemaan ongelmaa muuten.

Bloggaaminen ei juuri nyt innosta. En tiedä miksi. Omaa blogia en jaksa päivittää kun ei oikein ole sanottavaa mutta en jaksa lukea muidenkaan blogeja.

Pidän siis hieman taukoa niin päivityksistä kuin kommentoinneista, palaan kun taas innostun.

Aloitimme

kesäloman. Seuraavat kaksi ja puoli kuukautta olen taas kotiäiti.

Uusi asunto on vuokrattu. Muutamme poikien kanssa tässä kesän aikana 67,5:een neliöön. Kolme huonetta ja keittiö. Kerrostalossa, pikkukaupungin keskustassa. Tavaran karsimista tiedossa.

Tietoa uudesta päiväkotipaikasta odotellaan.

Taloa myydään. Katsojia ei käy. Ja juuri nyt omenapuut kukkisivat hienosti.

Ei kuvia tähän postaukseen. En jaksa tyhjentää kameraa.

Viime aikoina tapahtunutta

On käyty työhaastattelussa. Lähetetty lisää hakemuksia, saatu lisää haastattelukutsuja.

Juhlittu esikoisen 6-vuotispäiviä yhdeksän pikkupojan ja kahden aikuisen voimin. Kolme pikkupojista ja aikuiset olivat omasta takaa.

Saatu työpaikka, siitä ensimmäisestä haastattelusta. Peruttu muut haastattelut. Katsastettu yksi asunto, ei ehkä kuitenkaan, liikaa remonttia tähän aikatauluun. Sovittu toisen asunnon katsominen huomiseksi.

Haettu uutta päivähoito- ja esiopetuspaikkaa. Irtisanottu nykyinen, mikä oli henkisesti korkean kynnyksen takana.

Kesän ohjelmassa ei ongelmia. Tiedossa pakkausta, muuttoa, uuteen valmistautumista niin aikuisilla kuin lapsillakin. Pari kuukautta kotiäitinä oloakin. Talon myyntiä, ostajia ei ole vielä ryntäykseksi asti ollut. Toivottavasti vähän mökkeilyäkin, aurinkoa, uintia ja sitä mitä kesään yleensä kuuluu.

Roskiin heittämisen vaikeus

Minulle tuottaa vaikeuksia heittää mitään roskiin. Toki heitän surutta roskiin kaiken mikä sinne kuuluu, kääreet, vaipat, ruokajätteet (bioroskiin), karkkipaperit ja muut sellaiset.

Mutta sitten on niitä muita. Sellaista jonka voisi jollain tavalla käyttää. Tyhjiä pakkauksia, joista voisi hyvin askarrella jotain. Pahveja ja kauniita papereita. Ja mikä pahinta, vaatteita.

Sellaisia vaatteita, joissa on pinttyneitä tahroja tai joita ei voi korjata. Tai jotka ovat vain nuhjaantuneet niin, ettei niitä voi kukaan enää käyttää. Niitä joita ei vain voi myydä kirpputorilla tai antaa kenellekkään. Enkä ole niin halpamainen, että laittaisin niitä keräyslaatikoihinkaan.

Koska niiden roskiin heitto on niin vaikeaa joudun kypsyttelemään sitä. Tälläkin hetkellä kuistilla seisoo kaksi paria lasten talvikenkiä odottelemassa roskiin menoa. Molemmissa on parin toinen kokenut kovan kohtalon, reikiintynyt käyttökelvottomaksi. Ja en vain saa itsestäni irti että veisin roskiin. Tuntuu jotenkin niin hassulta, kun se toinen kuitenkin olisi vielä ihan hyvä. Kengät ovat eri kokoa ja mallia eli ei niistä edes saa yhtä paria aikaiseksi... On tätäkin mietitty...

Kuopuksen tahraisesta bodysta sentään pelastin hihat ja nalle sai niistä housut. Edes pieni lohtu.

Siistiä

Minulla on nyt aavistus siitä miltä tuntuu ihmisistä joiden kotona on aina siistiä. Ja se on oikeastaan aika kiva tunne.

Koko viime viikon olen siivonnut tätä taloa. Raivannut kasoja ja paperipinoja, järjestellyt tavaroita paikoilleen, pyyhkinyt seiniä, lattioita, pintoja. Lisäksi tietenkin tehnyt kausivaatevaihdoksen, kun se nyt juuri samaan saumaan sattui.

Ja olen siis siivonnut ihan oikeasti, en vain työntänyt kasoja sängyn alle ja kaappeihin. Syynä tähän tietenkin on ollut talon myynti ja siitä seurannut ensimmäinen näyttö viime sunnuntaina. Näyttö oli mennyt ihan hyvin, nyt odotellaan vaan lisää katsojia. Yksi onkin tänään iltapäivällä tulossa.

Ja meillä on edelleen siistiä. Tavarat on nyt jotenkin helpompi laittaa paikoilleen kun alla ei ole valmis kaaos. Eteinen on helpompi imuroida, kun oikeastaan muuta ei nyt juuri tähän hätään tarvitsekaan imuroida. Ja keittiön tasothan pyyhkäisee nopeasti kun niissä ei ole kasoittain paperipinoja ja sekalaisen tavaran koreja.

Tämä on kyllä niin kivaa että harkitsen tapojeni muuttamista pysyvästi.

(Alempi kuva on vielä ajalta jolloin meillä oli paperipinoja tasoilla. Eipä kuulkaa ole enää.)

JÄNNÄÄ

Hassu olo. Talon myyntitoimeksianto on tänään tehty.

Työhakemuksia on lähetetty ja tarkoitus lähettää lisää ilmansuuntaan jos toiseenkin.

Asuntoja katseltu yhdestä sun toisesta paikasta.

Emme tiedä mihin muutamme, milloin muutamme ja millä kokoonpanolla.

Ja kaikki tämä on vain positiivisen jännää.

Tärisee

päässä välillä oikein kunnolla. Lohikäärmeäiti kuoriutuu esiin.

Miten sitä ei välillä jaksa omia lapsiaan ollenkaan? Ei hetkeäkään. Huutaa koko illan pää punaisena. Kaikki lasten tekemiset ärsyttää.

Ja koko ajan joku niistä huutaa. Ja joku kiusaa.

Huoh.

*****

Myöhemmin illalla, kun tunnelma ( =äiti) oli jo rauhoittunut, keskimmäinen mietti maailmaa. Äiti, mistä tulee hiekka tähän maailmaan? Miksi se on keltaista? Mitä sen hiekan alla on? Mitä se sitten on, kun se hiekanmurunen menee vielä pienemmiksi murusiksi?

Siinä oli taas kiva pötkötellä vierekkäin ja miettiä näitä kysymyksiä yhdessä.

Otan ja lähden

Helsinkiin sijaistamaan opiskelukaveria pariksi päiväksi. Olen yön pois ja tiedossa on siis vapaailta, omaa aikaa. Siitä jatketaan sitten pääsiäisen viettoon, perhe tulee perässä.

Viime viikkoina muuttouutisia on tullut lähipiiristä useammaltakin taholta. Yksi muuttaa samassa kaupunginosassa, toinen 800 kilometrin päähän.

Pakka sekoittuu muillakin.

Unohdin

taas laittaa rairuohot ajoissa kasvamaan. Kuten aina. Mahtaakohan vehnänoraskaan (vai mitä se oli) enää ehtiä?

Vaan mistä minä nyt sitäkään tähän hätään saan?

Tällä viikolla

Olen mm.
- maalannut kaksi tuolia
- ommellut kasaan villatakin, jonka osat ovat olleet lokakuusta asti valmiina
- ommellut tilkkupeiton
- laiskotellut tiistain, ahkeroinut keskiviikon ja torstain senkin edestä
- lähettänyt kaksi työhakemusta
- tehnyt miehen kanssa päätöksen talon myyntiin laittamisesta.

Sekava viikko. Vahvoja tuntemuksia. Ärsyyntymistä. Epämääräistä oloa ja kirkastuneita ajatuksia.

Nyt väsyttää.

Sain rukkaset

ommeltua. Keskimmäinen tuhosi kurahousunsa, joten ompelin niistä kuopukselle kevätrukkaset.

Eilen en sitten saanutkaan mitään aikaiseksi. Pyörin koko päivän netissä, selasin suosikkiblogejani läpi ja katsoin tunnin välein oliko niitä päivitetty.

Alytöntä. Tunsin syyllisyyttä ajanhaaskaamisesta. Puhisin jo itsekseni, että jos en kerran viitsi mitään töitä tehdä niin kai ne pojatkin joutaa pois päiväkodista, irtisanotaan päivähoitopaikka.

Tänään aamulla vein pojat päiväkotiin, keitin kupin kahvia ja pitkään päässä pyörineet epäselvät ajatukset työkuvioista olivat yhtäkkiä ihan kirkkaat. Kirjasin ne ylös, tein itselleni "lukujärjestyksen" ja aloin hommiin.

Kiehtovaa, tuo aivojen tapa toimia.

Tilkkutäkki

Minulla on pieni tilkkutäkki, jonka on ommellut äitini ollessani parivuotias. Täkkiä käytettiin silloin paljon, välillä se oli vuosia kaapin perukoilla tai ties missä ja nyt se on käytössä omilla lapsillani.


Äitini on ommellut täkin sen hetkisen elämämme kankaista, paidoista, verhoista, omista kangasvarastoistaan. On siellä tilkkuja hänen äitiysvaatteistaankin.
Osa kankaista on melko ohuita. Käytön ja lukuisten pesujen seurauksena kankaat ovat kuluneet, osa ihan puhki.


Olen paikkaillut peittoa tilkku kerrallaan, käsin ommellen. Olen käyttänyt peittoon kankaita minun perheeni tämänhetkisestä elämästä. Miehen paidasta, omista pyjamahousuista, muihin töihin käyttämieni kankaiden jämistä.



Minua kiehtoo ajatus siitä, että jonain päivänä olen paikannut jokaisen tilkun. Että peitto on kokonaan peitetty uusilla tilkuilla.



Näillä hetkillä.

Sairastupa

Meillä sairastetaan.
Mies sairastaa vielä.
Pojat sairastavat taas. Tällä kertaa vatsatautia.
Pojat ovat olleet äärimmäisen vähän kipeinä elämänsä aikana, ja tuntuu, että viime aikoina sitten sitäkin enemmän.

Miehellä on talviloma ja tälle viikolle oli kyllä muita suunnitelmia.

Mitä minä olen tehnyt kun muut ovat olleet pelistä pois?
Olen tehnyt ruokaa, siivonnut vessaa, siivonnut oksennuksia muualtakin, pessyt pyykkiä, pitänyt silmällä kaksivuotiasta jonka kunnossa ei moitteen sijaa.

Olen myös ommellut. Pannulappuja, koska vanhat olivat niin rivon näköisiä. Kahdelle nuorimmalle pyjamahousut.

Inhoan trikoopyjamia, koska ne ovat rumia ja menevät meillä heti polvesta rikki. Perinteisistä pyjamistakaan en pidä, kun en viitsi niitä paitoja silittää. Meillä on siis kompromissiyöasut käytössä. Ompelen pojille puuvillakankaasta housuja ja yläosana käytetään trikoopaitoja.

Vihreä kangas on keskimmäisen itsensä valitsema, hän halusi pellehousut.

Pienin sai myös uuden pussilakanan kun kerran hoksasi sitä pyytää. Kangas on Marimekon palalaarista ja se riitti melkein lasten pussilakanaan, helmassa pieni pala toista kangasta. En ole suuri Marimekon ystävä, mutta tuo pala lähti mukaan kun pidin väreistä.

Kello on neljä, mutta tuntuu kuin olisin tehnyt jo kahden päivän työt.

Lauantaipäivän puuhia

Lauantaina oli hieno päivä mutta meillä ei ulkoiltu. Ei yhtään. Minä kävin pienimmän kanssa kaupungilla, mutta muut eivät edes ulko-ovea avanneet.

Meillä luettiin, pelailtiin, rakennelttiin legoilla ja katseltiin elokuvia.

Meillä myös ommeltiin. Alelaarista löytynyt kangaspala muuttui tasan kolmeksi pieneksi paidaksi, kauluksen resorit mikä mistäkin, kierrätysmateriaaleja.

Kaksivuotias kopioi isoveljiltä kaikenlaista. Pleikkariohjain pysyy jo oikeaoppisesti kädessä.

Illalla saunottiin. Keskimmäinen valvoi yhteentoista pitkien päiväunien voimalla. Pakkasin pojan meidän sänkyyn lueskelemaan ja katsoimme miehen kanssa vielä Blood Diamondin, joka ei kyllä ollut häävi.

Nukkumalla olisi sekin aika tullut käytettyä paremmin.

MINIMIASUMISTA

Minua kiehtoo ajatus hieman kompaktimmasta asumisesta, ja olenkin miettinyt mikä olisi se pienin neliömäärä jossa voisimme asua. Tai ehkä huoneluku. Olen miettinyt mitkä tavarat ja huonekalut oikeastaan ovat turhia ja mitkä tarpeellisia. Arkielämä kulkee kuitenkin aikalailla samoja ratoja, joten hyvin voisi järjestää asumisensakin niiden ratojen mukaan, turhan pois karsien.

Lapset tulevat sinne missä aikuisetkin ovat. Leikit kasataan olohuoneeseen, ja lastenhuoneen pöydistä huolimatta lapset piirtävät ruokapöydällä. Siinä myös kasataan legot, korjataan pikkuautot ja ajellaankin niillä. Minä myös leikkaan kankaat ja kaavat ruokapöydällä, siinä tehdään paperityöt ja tietenkin syödään.

Lapset nukahtavat omiin sänkyihinsä, mutta yöllä kuuluu kolme kertaa pikkujalkojen askelia kun jokainen vuorollaan tulee meidän viereemme nukkumaan. Kyllä, jokainen heistä. Aamulla meidän sängystämme herää aina viisi ihmistä.

Sohvalla istuu vain aikuisia. Lapset käyttävät sitä hyppimiseen. Lastenohjelmat pojat katsovat lattialla istuen, ehkä tyynyjen päällä.

Meillä voisi siis hyvin olla iso kaksio. Mielellään sellaista vanhaa mallia, kooltaan 80-90m2. Makuuhuoneessa olisi joko kaikille omat sängyt tai yksi valtava, esim kolme runkopatjaa vierekkäin. Olohuoneessa olisi yksi suuri ruokapöytä, tai ehkä kaksi pöytää vierekkäin. Pöydän toiseen päähän voisi rauhassa jättää kesken olevat työt levälleen ja toisessa päässä mahtuisi silti syömään.

Tietokone olisi olohuoneessa, jotta lasten alkavaa netinkäyttöä voisi seurata (eikä sille oikein muutakaan paikka olisi). Television luona olisi kaksi hyvää nojatuolia aikuisille ja muuten olohuoneessa olisi kasa tyynyjä lapsille, käytettäväksi kuten haluaa. Lelukoreja olisi luonnollisesti pitkin ja poikin.

Eteiseen tarvittaisiin vielä todella iso kaappi ulkovaatteille. Ja kylpyhuoneeseen amme. Pyykkihuoltona pesukone ja kuivausrumpu jottei kaikki paikat olisi täynnä kuivaustelineitä.
Unohtuiko jotain?

(Poisviedyn sohvan sijaan lapset saisivat hyppiä sängyn päällä.)

VIIKONLOPPUNA

Kävimme anoppilassa. Hyödynsin surutta (kuten aina) anoppini vieraanvaraisuutta ja pötköttelin koko lauantain kirjan parissa.

Olen aikoinani yrittänyt tarjoutua auttamaan anoppia ruuanlaittopuuhissa, ja vastaus on aina sama. Istu sinä nyt vaan kun kerrankin voit. Aikojen myötä olenkin sitten ottanut tämän käytännön, enkä enää edes kysy voisinko auttaa.

Luin ylläolevan kirjan. Kansikuva antaa liian kepeän kuvan, teksti ei suinkaan ole romanttista hömppää. Kyseessä on samanniminen blogi, joka minulle oli maailmanmaineestaan huolimatta ihan tuntematon. Nyt tiedän tietenkin enemmän, kiitos kirjan ja Googlen.

Suosittelen!

TUULETTELIN

ihan liian aikaisin.

Täällä on koko viikko podettu, kuka enemmän kuka vähemmän. Synnytyksistäkin olen toipunut nopeammin kuin tästä taudista.

Pojat ovat olleet kotona koko viikon, yskivät vieläkin kovasti ja jos kerran minusta ei ole töitä tekemään niin olkoon sitten kotona hekin. Ilmeisen vähissä voimissa ovat itsekin kun kerran eivät pahasti toistensa kimpussa jaksa olla viikon sisällä olosta huolimatta.

Tänään kuitenkin paistaa jo aurinko (ulkona, ei vielä sisäisesti). Laitan pojat hetkeksi pihalle ja teen yhden pienen työjutun.

Josko nyt viikonloppuna jo oikeasti palattaisiin takaisin elämään.

Mukavaa viikonloppua!

TAKAISIN ELÄMÄÄN

Täällä on viikonlopun aikan podettu todella kovasti. Mies oli kipeänä jo torstaista lähtien, esikoinen tipahti perjantai-iltana ja minä siirryin vuoteenomaksi eilen. En ole koskaan ollut niin kipeä! En sairasta juuri koskaan ja silloinkin kun sairastan niin se on yleensä jopa mukavaa.

Ihan oikeasti.

Kuume ei ole mielestäni ollenkaan kurja olotila, saa nukkua, lueskella vanhoja sisustuslehtiä (milloin niitä muka muulloin ehtii lukea) ja sairastan sitäpaitsi aina melko lyhyen aikaa.

Kuten onneksi nytkin. Jo eilen illalla alkoi elämä voittamaan. Päivä oli yksi elämäni kamalampia, varsinkin, kun luulin joutuvani kärsimään siitä päivätolkulla, kuten mies.

Tänään jäämme kaikki kotiin. Lähetän miehen lääkäriin, ja kauppaan. Lapsetkin jäävät kotiin vaikka ainakin nuorin on ihan terve. Hän sai joulun alla influenssarokotuksen, siksikö? Ensi vuonna haen itsekin sen rokotuksen.

Kuva ei liity asiaan mitenkään, kaivelin vanhoista kansioista.

Lähden norkoilemaan postilaatikolle josko lehti olisi nyt jo tullut, keitän ehkä kahvit ja saatanpa ottaa aamupäivällä vielä unetkin.

Hyvää alkavaa viikkoa!

LOUNASLUKEMISTA

Postimies on viime päivinä tuonut mukavaa postia. Parin päivän sisällä sain sekä Toastin että H&M:n sisustuskuvaston.

Eilen luin lounaalla H&M:n. Hyvin tehty kuvasto! Kuvat on kauniita, lavastukset hienoja. Muutaman jutun ajattelin tilatakin, mutta saatan kuitenkin jättää väliin. Onhan tuota tavaraa nurkat täynnä.

Kuvaston säästän kuitenkin, kuten on säästetty Ikean, Conran Shopin, Habitatin kuvastot.

Mikä lie perversio tämäkin.

Tänään opin

että mitään suurempaa työtä saumurilla ei kannata kuvitella tekevänsä lankarullan lopuilla. Yhtään saumaa ei saa valmiiksi ilman että joku lanka loppuu.

Sain myös muistutuksen siitä, että saumuri on, edelleenkin, ihmisen vihollinen. Se saattaa teeskennellä ystävää pitkänkin aikaa ja saada ihmisen luulemaan, että ehkä tässä sittenkin tullaan juttuun. Viekas saumuri vain odottaa tilaisuuttaan heittäytyä hankalaksi.

Ei tulla juttuun.

Taidan kostoksi ostaa uuden.

Uusi alku?

Hiljaista on ollut osallani täällä blogirintamalla aloituksen jälkeen.

Olisihan se pitänyt arvata miten siinä käy. Kun en koskaan ole päiväkirjan pitäjä tyyppiä ollut niin miten olisin sellaiseksi yhtäkkiä muuttunut.

Josko kuitenkin nyt innostuisin uudelleen. Facebookista minua ei löydy nyt eikä tulevaisuudessa, mutta ehkä voisin opetella jotain nykymaailman jutuista. Etten olisi sellainen äiti, joka ei osaa tehdä mitään mihin liittyy teknologiaa. Ja jonka lapset saa tallennettua ohjelmia tai pelattua pleikkaria vasta kun "isi tulee kotiin".

Yritän ainakin.